ASPA :: Ihmisen kokoista toimintaa

Ajankohtaista

15.10.2009

Valtakunnalliset ASPA - päivät

ASPA-päivät järjestetään joka toinen vuosi ja tänä vuonna ASPAlaiset kokoontuivat perintei-seen tapaamiseen 15.-16.10.2009 Helsingin Katajanokalle. Mukana oli reilut 160 Säätiön ja Osakeyhtiön työntekijää ympäri Suomea.  Ohjelmassa painottuivat ajankohtaiset asiat sekä erityisesti turvallisuusteema. Turvallisuudesta kuultiin mm. kokeneen kouluttajan Totti Karpe-lan luento, jossa saatiin käytännöllisiä ohjeita arjen tilanteisiin.

ASPA-päivillä jaettiin myös kehittämispalkinto, johon saatiin viisi hakemusta. Palkinnon voitti Valkeakosken toimintayksikkö, jossa oli toteutettu ansiokas teatteriprojekti yhdessä asiakkai-den, työntekijöiden sekä kaupunginteatterin voimin. Projektin tavoitteena oli mielenterveys-kuntoutujien vuorovaikutustaitojen vahvistaminen. Teatterin keinoin  asiakkaiden vuorovaiku-tus alkoikin muuttua entistä enemmän kahdensuuntaiseksi viestinnäksi. Kunniamaininnan sai lisäksi Niittymaan yksikkö, jossa asiakkaat osallistuivat ensin Asiakkaan äänellä –hankkeen vertaisarviointiin ja pistivät sen jälkeen pystyyn Aivoriihen. Aivoriihen tavoite on asiakkaiden oman vaikuttamisen vahvistaminen yhteisöllisyyden ja vertaistuen kehittämisessä.

aspalaisiapieni


Palaa otsikoihin



Viljatie 4 C, 3. krs  00700 HELSINKI  |  puh. (09) 3478 430  |  faksi (09) 3487 0109  
Poutapilvi web design Oy